RUOVEDEN YHTEISKOULUN LUKIO
PDF Tulosta

 

 

 

 

Ruoveden Yhteiskoulun lukio toimii hyvin varustetuissa, viihtyisissä, vuonna 2003 peruskorjatuissa opetustiloissa. Opiskeluryhmämme ovat pieniä ja mahdollistavat tehokkaan opiskelun. Opintojen ohjauksessa on riittävästi resursseja yksilölliseen ohjaukseen. Opettajamme ovat päteviä ja motivoituneita.

 

Ruoveden Yhteiskoulussa on toiminut syksystä 1999 lähtien ratsastuspainotteinen lukio, jossa  on  mahdollisuus yhdistää ratsastus osaksi lukio-opintoja. Ratsastuspainotteisuus on tuonut lukioon uusia opiskelijoita eri puolilta Suomea ja rikastuttanut koulun elämää monin tavoin. Ratsastuksen opetuksesta vastaa yksi maamme suurimmista ratsutalleista Ruoveden Ratsutalli Oy. Lukio järjestää hevosten valmentajan ammattitutkintoon tähtäävää koulutusta yhteistyössä Pirkanmaan aikuisopiston kanssa.

 

Lukiossamme on mahdollista painottaa liikuntaharrastusta myös jääurheiluun. Jäähalli sijaitsee koulun naapuritontilla ja muutkin liikuntapaikat, urheilukenttä ja kuntosali ovat käden ulottuvilla.

 

Lukiomme on lisäksi kansainvälinen opiskelupaikka. Koulullamme on kaksi eurooppalaista yhteistyökumppania, italialainen Olevano Romanon lukio Istituto d’istruzione superiore “Renato Cartesio” di Olevano Romano lähellä Roomaa sekä Berliinin lähellä sijaitseva Saksan ainoa ratsastuslukio Prinz-von-Homburg-Schule Neustadt (Dosse). Jokaisella lukiolaisella on mahdollisuus osallistua koulujen väliseen yhteistyöhön. Koulumme on mukana Comenius-hankkeissa sekä italialaisen että saksalaisen ystävyyskoulumme kanssa.

 

 

webhosting sponsored by:

Imprint


 


KALENTERI

M T W T F S S
30 1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31 1 2 3

SOCIAL NETWORKS

Share on facebook

KUVAT

VIDEOT

LOGIN



WHO IS ONLINE

Sivustolla on 27 vierasta